Ennakoitavia kuluja ja jatkuvaa kehittämistä

TietoEVRY Oyj on johtava pohjoismainen ohjelmisto- ja palveluyritys, joka auttaa organisaatioita mm. hyödyntämään dataa liiketoiminnassaan. Tieto työllistää nykyisin lähes 15 000 työntekijää yli 20 maassa.

Tiedolla ja Aditrolla on pitkä yhteinen historia. Yhtiöiden erkaannuttua toisistaan Tieto ulkoisti Aditrolle palkanlaskennan ja palkanlaskentasidonnaiset operatiiviset tehtävät, kuten viranomaisraportoinnin. Varmistaakseen laadukkaan palkka-aineiston Tieto on sittemmin ulkoistanut myös henkilöstön työaikakirjausten, lomien ja poissaolojen tarkistuksen ja tuen Aditrolle. Aditron HR-palveluiden tukitiimi takaa, että palkanlaskentaan menevä tieto on oikeellista, jonka ansiosta palkkapalvelutiimi voi tuottaa laadukkaan palkkapalvelun.

HR-palveluita tukeva Aditron tiimi palvelee Tiedon henkilöstöä palkanlaskentasidonnaisissa tehtävissä, kuten lomiin, poissaoloihin, työsuhteen päättymiseen sekä työaikoihin, niiden kirjauksiin ja liukumiin liittyvissä tiedusteluissa ja tarpeissa. Aditron HR-palvelutiimissä huolehditaan myös, että lomapäivien ja -lauantaiden laskentaan liittyvät erityispiirteet huomioidaan oikein, ja että tuki näihin liittyvissä kysymyksissä on aina saatavilla.

Aditron HR-tiimin Tiedolle tuottama palvelu on olennaista esivalmistelevaa palkkapalvelun työtä, jolla varmistetaan laadukas palkkapalvelu ja minimoidaan lisäkulut palkanlaskentaprosessissa. Kun materiaali on lähtökohtaisesti oikein ja aikataulussa, kyetään palkanlaskennan prosesseista minimoimaan virheet, ylimääräinen hukkatyö sekä ennakoimattomat kulut.

Aditrolla ulkoistusprosessien tehokkuus ja laatu ovat ensiarvoisen tärkeitä. Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja palveluprosesseissa hyödynnetään viimeisintä teknologiaa, jonka avulla taataan laadukas ja kustannustehokas palvelu asiakkaille.

”Laadukkaan HR-palvelun tuottaminen edellyttää vankkaa osaamista lainsäädännöstä ja ymmärrystä työehtosopimusten tulkinnasta. Palvelun tuoma lisäarvo näkyy meillä Tiedolla mm. niin, että Aditro seuraa lainsäädäntöä ja mahdollisia muutoksia. Aditro huolehtii, että tehtävät hoituvat asianmukaisesti ja luotettavasti, varmistaen samalla että myös järjestelmät vastaavat muuttuviin vaateisiin,” toteaa Tiedon HR Partner Kaj Dahlström ja jatkaa: ”Meille on tärkeää, että palvelu tuotetaan siellä, missä se on ydinliiketoimintaa. Näin takaamme kumppanin avustuksella henkilöstöllemme vahvan tuen ja osaamisen, ja voimme keskittää omat resurssimme vastaavasti omaan liiketoimintaamme ja sen kehittämiseen.”

Aditron HR-palvelu mukautuu joustavasti asiakkaan liiketoimintatarpeeseen. Tiedolla, kuten monessa muussakin organisaatiossa, ovat työntekijöiden ja esimiesten roolit muuttuneet itseohjautuviksi. ja siksi onkin tärkeää, että henkilöstö voi keskittyä juuri omaan erityisosaamiseensa. Henkilöstö- ja palkkahallinnon tehtävät tulee kuitenkin hoitaa aina huolellisesti ja lain sekä työehtosopimuksen sääntöjä kunnioittaen. Kun henkilöstöhallinnon tukitehtävät ovat osaavissa käsissä, tuodaan palvelun avulla erityistä arvoa liiketoimintaan.

Lue lisää ulkoistuspalveluistamme tai kysy lisää myynnistä!