Lassila & Tikanoja

Kun Lassila & Tikanoja sai uuden palkkahallinnon järjestelmän, koitti talousosastolla onnen päivät

Lassila & Tikanoja on toimitilapalveluja tarjoava yritys, jonka toimittaa vastuullisia ratkaisuja kiinteistöjen hallinnointiin. Lassila & Tikanojalla palvelee niin yksityisellä, kuin julkisella sektorilla ja tarjoaa laajan valikoiman erikoisosaamisalansa palveluita.

Sekavat käytännöt ja palveluntoimittaja, jolta ei saanut tukea

Carin Stranberg on Lassila & Tikanojan kolmehenkisen palkkaosaston esimies Ruotsissa. Karinin aloittaessa työskentelyn yrityksessä vuonna 2018, oli palkkojen käsittely ulkoistettu. Yhtiö muodostuu kahdesta yrityksestä – Lassila & Tikanoja FM ja Lassila & Tikanoja Services – ja Carinilta odotettiin molempien yritysten palkkaprosessien uudistamista sekä yhteisen prosessin luomista, sillä yhtiössä oli edellisten vuosien aikana yhdistetty hallinnollisia tehtäviä enemmän ja enemmän.  

Olen tehnyt palkkojen parissa töitä viimeiset 30 vuotta, enkä ole koskaan nähnyt niin sekavaa palkkaprosessia. En ollut tyytyväinen järjestelmän toimittajaan, eikä järjestelmä myöskään vastannut vaatimuksia, joita sille asetan. Lisäksi heiltä puuttui asiantuntijaosaaminen, jota palkkajärjestelmän toimittajalta odotan. Jouduin itse opettamaan heitä ja se oli aika nurinkurista. Kun ymmärsin, miten monta asiaa oli pielessä, ilmoitin esimiehelleni, että joko uudistamme toimintamme tai saatte etsiä uuden esimiehen palkkaosastolle. Työnteko entiseen malliin ei enää yksinkertaisesti onnistunut.”

Palkanlaskenta palasi takaisin omaan yksikköön

Lassila & Tikanojalla oli palkkaprosesseissa monta toimimatonta asiaa – sekä teknistä, että käytännön toteutukseen liittyvää. Carin jatkaa:

”Järjestelmästä ei saanut kokonaisnäkemystä palkanlaskennasta, henkilöstö vaihtui jatkuvasti ja kaiken lisäksi palkanlaskennassa tapahtui virheitä. Muun muassa lomien saldot eivät pitäneet paikkansa neljään vuoteen. Keskustelimme toimittajan kanssa ongelmista, mutta niitä ei mielestäni otettu tarpeeksi vakavasti. Ja oman henkilökuntamme turhaantuminen kohdistui tiimiini, eikä järjestelmätoimittaja tietenkään ollut vastaamassa kollegojemme vihaisiin puheluihin”.

Tästä syystä Lassila & Tikanoja päätti, että olisi parasta siirtää palkanmaksu takaisin omaan organisaatioon ja etsiä uusi järjestelmätoimittaja, joka oikeasti osaa asiansa ja jolla on myös oikeanlaista toimialaosaamista.

Carin jatkaa: ”Olin tehnyt aikaisemmin yhteistyötä Aditron kanssa ja tiesin entuudestaan, kuinka selkeä painopiste heillä on palkoissa. Tapasimme Aditron ja erään toisen potentiaalisen toimittajan, joka oli kuitenkin paljon pienempi, eikä heillä ollut mahdollisuutta toteuttaa ratkaisujaan kuin vasta myöhemmin. Me tarvitsimme apua heti”.

Haluatko kuulla lisää Aditron palkkahallinnon ratkaisuista? Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!