Uusi työaikalaki 2020 – opas työnantajalle

Työaikalaki muuttuu vuoden vaihtuessa. Lakimuutos tuo jonkin verran pakottavia uudistuksia muun muassa työajan kokonaisseurannan osalta. Se tuo kuitenkin myös paljon harkinnanvaraisia mahdollisuuksia, joiden käyttöönottoa kannattaa harkita yrityksissä — sekä yrityksen että sen henkilöstön kannalta.

Nyt onkin hyvä käydä läpi yrityksen olemassa olevat käytännöt ja jopa työsopimuspohjat. On tärkeää, että tarpeelliset muutokset valmistellaan hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Lisäksi työantajan kannattaa ottaa huomioon lain mahdollistamat siirtymäajat pakottavan lainsäädännön osalta.

Aditro kertoo, mitä asioita työnantajan tulee ottaa huomioon ja millaisia vaikutuksia lakiuudistuksella on esimerkiksi työajan enimmäismäärän, työaikapankin, liukuvan työajan ja joustotyöajan suhteen. Lataa ja lue oheinen oppaamme, niin pysyt ajan tasalla!

Lataa maksuton oppaamme täyttämällä oheinen lomake.