Tehokkuutta ja toimintavarmuutta HR- ja palkkapalveluihin

Henkilöstöön liittyvien perustoimintojen on pyörittävä poikkeustilanteista huolimatta. Työaikakirjaukset, lomat, poissaolot ja niihin liittyvät dokumentit ja työntekijöiden tietoihin liittyvät muutokset on kyettävä hoitamaan entiseen tapaan. Näiden perustoimintojen ja palveluiden lisäksi HR:ssä on kevään ja kesän aikana etsitty ratkaisuja täysin uusiin tarpeisiin ja haasteisiin. Eikä HR:n uurastus lopu koronakriisin hellitettyä, vaan pandemian vaikutukset tulevat näkymään asiantuntijoiden työpöydällä vielä pitkään ja kehitystyö vaatimaan niin aikaa, kuin resursseja.

Me Aditrolla voimme auttaa varmistamaan yrityksessänne työrauhan, jota kriisin jälkeisenä aikana tarvitaan. Ulkoistamalla palkanlaskennan tai operatiivisia HR-rutiineja vapautat omien asiantuntijoiden aikaa ja energiaa uusien tarpeiden tukemiseen.

Ulkoistuspäätökset perustuvat usein kustannussäästöihin, mutta vuosikymmenien kokemuksemme mukaan ulkoistaminen on myös strateginen ratkaisu, jolla saavutetaan lisätehokkuutta ja tuottavuutta itse liiketoimintaan. Ulkoistuspalveluiden asiantuntijoilla on monipuoliset mahdollisuudet varmistaa palkka- ja HR-palveluiden jatkuvuus ja tasalaatuisuus kaikkina aikoina, myös poikkeustilanteissa.

Varaa maksuton konsultaatio

Aditrolla on yli 50 vuoden kokemus palkka- ja henkilöstöhallinnosta. Kerromme mieluusti lisää, kuinka voimme auttaa organisaatiotanne varmistamaan HR- ja palkkapalveluiden jatkuvuuden, laadukkuuden ja tehokkuuden kaikkina aikoina. Täytä oheinen lomake, niin otamme yhteyttä mahdollisimman pian.