Palkanlaskentako vanhanaikaista?

Aloitimme Personec F palkkajärjestelmän uudistustyön tämän vuoden alussa ja kesäkuun uutiskirjeessä kerroimme kehitystyön etenemistä asiakaskunnasta koostuvan referenssiryhmän kera. Vuoden lähestyessä loppuaan ensimmäisessä vaiheessa valmistuneiden kokonaisuuksien koekäyttö on aloitettu ja voimme iloita ensimmäisistä saamistamme positiivisista palautteista.

Käynnissä olevan uudistustyön keskeisiä johtoajatuksia ovat palkanmaksuprosessien visualisointi helposti hahmotettaviksi kokonaisuuksiksi, teknisen jargonin purkaminen selkeäksi ja oikeakieliseksi sekä yksinkertaistaminen kaikkialla siellä, missä se on mahdollista.

Sen lisäksi, että vaihdamme asiakkaittemme kanssa tiiviisti ajatuksia kehitystyön etenemisestä ja sen tuloksista, pidimme marraskuussa ideointipäivän, jonka tavoitteena oli tuulettaa ajatuksia ja pyrkiä katsomaan vielä vähän pidemmälle palkanlaskennan tulevaisuuteen, vuoteen 2025. Ideapäivässä tunnistimme koko joukon erilaisia kohteita, joita ottamalla mukaan kehitystyöhön olemme pitkällä suunnatessamme kohti itseohjautuvaa palkanmaksua.

Järjestelmämme on jo nyt pitkälti automatisoitu, mutta työsarkaa riittää edelleen. Jatkossa avuksi voidaan valjastaa automatiikan lisäksi robotiikkaa sekä ennen kaikkea tekoälyä, joka mahdollistaa suurien tietomäärien analyyttisen käsittelyn ja tuo päätöksentekoon uusia mahdollisuuksia sekä oppii virheistä. Nämä muutokset tulevat näkymään myös palkkahallinnon asiantuntijoiden työnkuvassa, rutiinitöiden korvautuessa palkanmaksun erityistapausten ja erilaisten työehtosopimusten tulkintaa vaativien tilanteiden syvään asiantuntijuuteen.

Personec F on yksi pisimpään markkinoilla olleista julkisen hallinnon palkkajärjestelmistä ja sen toimintaa on vuosien varrella hiottu huippuunsa vastaamaan yhä monimuotoisemmaksi käyneitä palkanmaksun vaatimuksia. Kaikki tämä tulee ja kannattaa säilyttää myös ajassa eteenpäin.

Johanna Lehmus, tuotepäällikkö

Haluatko lisätietoja uudistuvasta Personec F palkkajärjestelmästä? 020 717 7111 tai myynti@aditro.com